Törmäsin Iron Widow-kirjaan puolivahingossa Tiktokia selaillessani: sanavalmis kirjailija Xiran Jay Zhou markkinoi esikoistaan ahkerasti, usein värikkäästi ja huomiotaherättävästi pukeutuneena, intohimo omaa teosta kohtaan paistaen jokaisesta videosta, joten innostuin. Taikasanoja olivat muun muassa feminismi, inspiraatio Kiinan mytologiasta ja Kiinan historiasta - oli nykyKiinasta mieltä mitä hyvänsä, ja se vaatisi ihan oman esseensä, on sen hyvin hyvin pitkä historia täynnä mitä mielenkiintoisempia henkilöitä - sekä inspiraatio yhdestä lempielokuvistani, eli Pacific Rimistä (se pieni 12-vuotias pikkupoika minussa hihkuu kun iso Robo antaa isolle hirviölle turpaan....).
Iron Widowin keskiössä on nuori Wu Zetian, joka saa nimensä ja inspiraationsa Kiinan historian ainoasta naispuolisesta keisarista. Inspiraatio ja innostus on itselleni helppo ymmärtää: oikea Wu Zetian on kaivertanut nimensä historiaan tiukasti, ollen varsin räväkkä hahmo (kiltisti sanottuna :D) Kirjan Zetianin voikin olettaa päätyvän johtoasemaan itse, mutta tie sinne on pitkä ja erittäin kivinen, eläähän hän naisia syrjivässä patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja vaihtoehtoisessa maailmassa, jossa ihmiskunnan asema kulmakunnan valtiaana on vaakalaudalla. Samassa maailmassa, jossa naisen ainoa rooli on joko kuolla ohjatessaan miespilotin kanssa suurikokoisia Chrysalis-nimisiä mechoja hunduneiksi kutsuttuja mörököllejä vastaan taistellessaan tai olla synnytyskoneena perheelleen. Wu Zetianin yhteiskunnassa on käytössä myös Kiinan historiassa ollut tapa sitoa tyttöjen jalat, jotta ne kasvavat vääristyneeseen muotoon kauneuden vuoksi. Wu Zetian on itse kokenut fyysistä väkivaltaa perheensä suunnalta, eikä pysty kävelemään ilman vaikeuksia sen vuoksi. Ei ole siis ihmekään, ettei nuori nainen ole kasvanut lempeäksi ja herkäksi, vaan kipakaksi, itsekkääksi, kunnianhimoiseksi ja ennen kaikkea vihaiseksi.
Kehonsa kokema tuska ei kuitenkaan sammuta Wu Zetianin sisällä kytevää raivoa. Liekkejä raivoon heittää vanhemman sisaren kuolema, jota yhteiskuntansa tuntuu pitävän kunniakkaana, olihan sisko palvellut Chrysalis-mechassa ja ennenaikainen kuolema oli odotettavissa.
Suunnattoman kokoisten Chrysalisten ohjaaminen vaatii niin suunnattomia mielenvoimia, että vain miespilottiensa mielenvoimaa pidetään riittävänä siihen. Naispilotit ovat pelkkää polttoainetta, minkä vuoksi heitä kuolee kuin liukuhihnalla.
Siinä lyhyesti Iron Widowin keskeinen idea: kovia kokenut Wu Zetian loimuaa kuin liekki, valmiina repimään patriarkaalisen yhteiskuntansa ja tyttöjä tappavan pilottisysteemin maan tasalle. Siinä missä Wu Zetianin hellempien tunteiden kohteet, sympaattinen mutta omia salaisuuksiaan varjeleva lapsuudenystävä Gao Yizhi ja traagisia kokenut kuolemaantuomittu Li Shimin, ovat hurmaavia omilla tavoillaan, ja erinomaisen virkistävän erilaisia verrattuna niin moneen Young Adult/New Adult-lajiin kuuluvien kirjojen poikaystäviin. Niin Wu Zetian on kirjan kirkkain tähti. Hän ei ole helppo tykättävä: itsekäs, teräväsanainen ja feminiinisestä päämäärästään huolimatta muita naisia joko välinpitämättömästi tai vihamielisesti kohteleva (asialle onneksi tulee muutos jatko-osassa ja Zetian saa useammankin naispuolisen liittolaisen ja ystävän). Zetian haluaa vallankahvaan kiinni, hinnalla millä hyvänsä. Mutta itselle nämä tekivät Zetianista yhden suosikkineidoistani. Zetianin raivoon on helppo samaistua: ei tarvitse kuin uutisia kurkata, niin on meidänkin maailmassa monta esimerkkiä naisten kohtaamasta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta, niin läheisten kuin oman hallituksenkin tasolta. Ja usein, liian usein, väkivalta tulee miehen suunnalta.
Olen aina itse vihannut kolmiodraamaa missä hyvänsä kirjassa, etenkin Young Adultissa (jotka yleensä ajatellaan suunnatun 12-18-vuotiaille, onko se sopiva kohderyhmä on sitten taas kokonainen uusi postaus...(ei, ei ole) joten olen suunnattoman iloinen että kirjailija teki selväksi heti alkumetreillä, että Wu Zetian ei taivu tavanomaisiin tarinatrooppeihin. Mukaan lukien se, että pitäisi valita rikkaan, kauniin Yizhin tai juron, mutta suloisen ujon Li Shiminin välillä.
Voi olla klisee kutsua tarinaa vuoristoradaksi, mutta se soveltuu tähän: voi vain roikkua mukana henkensä kaupalla kun juonenkäänteet käyvät hurjemmiksi ja Wu Zetian painaa jalkaansa entistä tiukemmin yhteiskuntansa kurkulle. Ei enää yhtäkään kuollutta tyttöä. Ei, niin kauan kun Wu Zetianissa henki pihisee.
Pidin kirjassa myös siitä, ettei Zetianin fyysistä vammaa tullut mitenkään maagisesti korjatuksi: hän kykenee kyllä väliaikaisesti kävelemään ja taistelemaan, kiitos Chrysalisten vaatiman spirit armorin (henkihaarniska?? 😭 sellainen, lentopuku), mutta kulkee muuten joko kävelykeppien tai pyörätuolin kanssa (tai ihanan Li Shiminin käsivarsilla, pls mulle myös).
Naisten raivo on hieno kirjan teemana, etenkin tällaisissa nuoremmalle väelle suunnatussa (toki jos minulta kysytään, kohdeyleisö on vaan kohdeyleisö ja jos löytää samaistuttavaa ja ihastuttavaa mistä vaan niin sen kun), koska liian usein naiselle, etenkin tytölle, opetetaan olemaan hiljaa ja sulattamaan se paska mitä ympäristöstään tulee. Wu Zetian onkin todella piristävä sankaritar (antisankaritar? neito tekee muutaman erittäin kyseenalaisen vedon kuitenkin.. 😂) josta minä olisin riemuinnut jo teini-ikäisenä itse.
Olen sittemmin päässyt jo lukemaan jatko-osa Heavenly Tyrantin, josta sitten oma postauksensa joskus.
