Wilder Girls: maailmanloppu ei tule yksin

En pääasiallisesti lue dystopiaan sijoittuvia kirjoja, tai muutenkaan maailmanlopusta kertovia. Oikean maailman meno on mennyt niin hulluksi, että kirjat ovat mulle rakkain ja tärkein pakokeino siitä: en kaipaa muistutusta kaikesta roskasta, mitä maailmalla tapahtuu. Joten Wilder Girls pysyikin "luen sitten joskus"-listalla pitkän aikaa: se, kuten moni muukin, löytyi Goodreads-sivuston lukuisista kirjalistoista.

Dystopia-kirjoja vältellessäni, en kuitenkaan vältä kauhua. Olen kauhu-genren suuri ystävä, mutta kauhukirjallisuutta on tullut kulutettua suhteellisen vähän. Wilder Girlsin voikin parhaiten luokitella nuorisokauhuksi: kuin nuoremmaksi, ajankohtaisemmaksi versioksi Hävitys-teoksesta. En liiemmin halua vertailla teoksia toisiinsa, koska niiden kohdeyleisöt ovat erilaiset, niiden teemat toki sivuavat toisiaan ja molemmissa on samoja piirteitä, mutta Wilder Girls tuntuu persoonallisemmalta ja läheisemmältä. Siinä missä Hävitys-teoksen naisryhmällä ei ollut nimiä - vain ammattinsa -, Wilder Girlsin tytöistä nimetään useita. Vain mystinen Headmistress (rehtori) pysyy Headmistressinä koko teoksen ajan. Tytöt ovat pääasiallisesti kaikki teini-ikäisiä, ja suurimman osan ajasta seurataan nuorta aikuista Hettyä ja hänen ystäväänsä Byattia.

Wilder Girlsin tarina tapahtuu saarella, yksityisessä tyttökoulussa. Erikoinen sairaus on iskenyt suurimpaan osaan maailmasta, kuin myös saareen, ja eloonjääneet ovat päätyneet elämään jatkuvassa kamppailussa niin itseään, kuin näkymätöntä vihollistaan vastaan. Toxiksi nimetty sairaus aiheuttaa erilaisia oireita eri ihmisille, ja käy myös luonnon kimppuun. Se aiheuttaa esimerkiksi rajuja vapinoita ja kouristuksia, sekä fyysisiä mutaatioita. Kukaan tytöistä ei ole siitä vapaa. Tyttöjen koulu on saarrettu ylikasvaneen luonnon ja mutatoituneiden eläinten toimesta. Ainoa tapa, millä he saavat ruokaa ja muita tarvikkeita, on välillä tapahtuva lähetys mantereelta, jonka ainoa jäljelle jäänyt opettaja noutaa parin apulaisena toimivan tytön kanssa.
Koulussa on militaristinen työjärjestys, ja ruoka on tarkkaan säännösteltyä.

Koska kirja ei ole kovin pitkä, kaksi hahmoa riittävät näkökulmien antajiksi. Heidän äänensä ovat tarpeeksi erilaiset, että heidän lukujaan on helppo seurata. Hetty, jonka äänellä aloitetaan, on päättäväinen ja välittävä, mutta tarpeen tullen brutaali. Tox on vienyt Hettyltä näön toisesta silmästä. Brutaali elämäntapa on kovettanut tytöstä sotilaan. Toinen päähenkilö on Byatt, Hettyn tärkein ystävä. Tyttöjen suhde on elämäntilanteesta huolimatta lämmin, ja toisesta ihmisestä haetaankin turvaa ja tukea ja seuraa. Vihjeitä on myös romanssista, mutta se jää lukijan mielikuvituksen varaan. Kolmantena heidän mukanaan pyörii Reese, jonka käsi on jäänyt suomuiseksi ja hopeiseksi Toxin jäljiltä. Reese jää hieman vaikeaksi tulkita, vaikka hän näyttäytyykin kirjassa paljon. Reesen ja Hettyn välille syntyykin romanssinpoikanen, joka ei valitettavasti puhkea täyteen kukkaansa, koska tyttöjen saarrettu elämä joutuu vaikeuksiin.

Kirjoitustyyli on melko yksinkertainen, mutta soljuva. Hahmojen mielentilan järkkyessä, myös kirjoitustyyli muuttaa muotoaan: tyylikeino, josta itse pidän kovasti. Hetty ystävineen tekevät parhaansa dystooppisessa tilanteessaan, myös osoittavat itsekkyyttä ja brutaaliutta. Kirja onkin myös yllättävänkin väkivaltainen, ja Toxin oireet vaihtelevatkin pienestä ja harmittomasta suuriin ja kuvottaviin. Erään kohtauksen karhu tuokin kammottavan elävästi mieleen Hävitys-elokuvan karhukohtauksen.... vaikka kirja voikin tulla luokitelluksi YAksi, en suosittelisi kovin herkälle lukijalle.

Kirja käsittelee luonnon ja ihmisen vaikutuksia toisiinsa, kuolemaa, käyttäytymistä uhkaavan lopun edessä, ripauksella tyttöjen välistä ystävyyttä ja rakkautta. Wilder Girls on brutaali ja kaunis, ja ainakin itse toivoin Hettyn ja Byattin ja Reesen saavuttavan päämääränsä.

Red, White & Royal Blue: politiikkaa, romanssi ja suuria tunteita

välihuomautus, olen kirjoittanut suomeksi kuukausia melkein pelkkiä tieteellisiä tekstejä, joten suomenkieleni on jumittunut tönköhköön tyyliin. Eh. Koittakaa pärjätä. :'D

"Oh my God, this is like all those romantic comedies where the girl hires a male escort to pretend to be her wedding date and then falls in love with him for real."

"That is not at all what this is like." 

Huom! pyrin pitämään kaikki arvosteluni mahdollisimman spoilerivapaina.

Myönnetään aluksi, että saatan olla lukijana vähän nirso. Tuomitsen kirjoja kansien perusteella, takakannen tekstien perusteella, enkä aina kiinnitä huomiota kirjaan, jonka kuvaus ei miellytä. Casey McQuistonin Red, White & Royal Blue-teokseen törmäsin jo aiemmin, mutta en kiinnittänyt huomiota siihen, olettaen, ettei politiikan ja nykyajan parikymppisten ympärillä pyörivä romanssi jaksaisi pitää mielenkiintoa yllä. Etenkin, koska politiikkaa nykyaikana seuratessa olotilani on lähinnä turhautumista ja ärsyyntymistä. Ja hämmentymistä, etenkin kun katsoo mitä rapakon taakse kuuluu... mutta se ei ole tämän blogin teema, eikä tule olemaan. Joten ei hätä ;)

Kuitenkin, kiitos Audible-sovelluksen kokeilujakson, päädyin pistämään kyseisen kirjan kuunteluun. Nopeasti päädyin tarinaan mukaan: tähän optimistiseen vaihtoehtoiseen todellisuuteen, missä tämän päivän Amerikka näyttäytyy monivärisempänä. Red, White & Royal Bluen keskiössä on Alex Claremont-Diaz, Amerikan istuvan presidentin Ellen Claremontin poika, sekä Walesin hurmaava prinssi Henry. Ympärillä pyörii toki monia muitakin monitasoisia hahmoja, mutta Alexin ja Henryn suhde on tarinan pääpiste. Keskitynkin tässä pienessä arvostelussa pääasiallisesti heihin.

Henry & Alex & muut

Kun kirjan hahmo on rikas, tai muuten vain korkeassa asemassa yhteiskunnassaan, koen, että häneen on vaikea samaistua. Tosimaailman uutisia lukiessa, tulee liian usein todettua, että tarpeeksi omaisuutta itselleen haalinut henkilö ei välttämättä edes muista miten me "tavalliset tallaajat" tulemme toimeen - vai tulemmeko lainkaan. Tämän kirjan hahmojen osalta, etenkin Alexin perheen osalta, samaistumista ja heihin kiintymistä edesauttaa se, että heidän lähtökohtansa ovat nöyrät. Toki näin suomalaisena, tiedän vain muiden sanomisten kautta elämästä Amerikassa, mutta koen, että Alexin perheen tarina ns. ryysyistä rikkauksiin, kuitenkin yhä muistaen lähtökohtansa, on tärkeä. Raha ei tuo onnea, sen ei pitäisi muuttaa ihmistä. Alex voi olla rikas, kaunis ja kuuluisa, mutta hänellä on omat arvokkaat muistonsa, halunsa, arvostuksensa synnyinkaupunkiaan kohtaan.

Henry on siinä mielessä vastakohta, että hän on monarkian osasena syntynyt niin sanotusti kultalusikka suussa. Henrylle rikkaus asettaa rajoituksia, hänen asemansa prinssinä lokeroi hänet paljon rankemmin kuin Alexin ympäristö Alexin. Alexia ja hänen sisartaan Junea ja ystäväänsä Noraa voidaan riepotella skandaalinhakuisilla artikkeleilla, ja äidin presidenttikauden jatko voi riippua pienistäkin asioista, mutta Alex voi pysyä omana itsenään. Henry sen sijaan on asetettu kultaiseen häkkiin, tietylle tielle, jota seurata. Hänen omat toiveensa, halunsa, kiinnostuksensa on sysätty pois päiväjärjestyksestä.

Isona osana molempien tarinaa on, rakkaustarinan ollessa kyseessä, seksuaalisuus. Henry tietää olevansa homo, on tiennyt jo pitkään, mutta joutuu pitämään sen salassa kuin se olisi jotakin häpeällistä. Itse homous ei aiheuta Henrylle itselleen häpeää, mutta häntä on kielletty tuomasta sitä esille: joutuupa prinssi treffeille lukuisten naisten kanssa, ihan pitääkseen yllä kuvaa täydellisen stereotyyppisestä brittiprinssistä. Alex taasen ei tunnu juuri edes ajatelleen omaa seksuaalisuuttaan: kahdenkympin ylittäneellä, päättäväisellä ja rennolla nuorella politiikolla on ollut niin monta rautaa tulessa, että ihmissuhteet ovat jääneet vähäisiksi. Herääminen omaan biseksuaalisuuteen tapahtuu kirjan aikana, suureksi osaksi kiitos prinssi Henryn. Pidin itse todella ilahduttavana, että biseksuaalisuuteen suhtauduttiin kirjassa yhtenä osana ihmisen luonnollista seksuaalisen suuntautumisen kaarta: liian useasti seksuaalinen ja romanttinen suuntautuminen tuntuu jäävän vain homo vs hetero-vastakkainasetteluun.

Herääminen biseksuaalisuuteen aiheuttaa Alexille toki omat hämmennyksensä, mutta kiitos tukevan kotijoukon, oman nopean älyn ja hurmaavan Henryn, Alex voi sanoa sen ääneen.

"I am the First Son of the United States, and I'm bisexual. History will remember us."

En ole itse kiinnostunut pelkästään seksuaalisen ja romanttisen suuntautumisen ympärillä pyörivistä ahdistavista ollakko vai eikö olla-tarinoista, joten koin todella piristävänä, että Henryn ja Alexin romanssin konfliktit tulivat pääasiallisesti ulkopuolelta. McQuiston kirjoittaa niin Alexin kuin Henryn, kuin muidenkin hahmojen, tunteet ja suhteet aidosti ja lämpimästi. Kaikilla on omat tarpeensa ja omat elämänsä, enkä kokenut juuri ketään yksitoikkoiseksi tai turhanpäiväiseksi. Sekä Henryllä että Alexilla on omat lähipiirinsä, Alexilla tukeva, lämmin ja rakastava, Henryllä jäykkä ja vanhanaikainen, mutta myös häneltä löytyy tukijoita: pikkusisko Bea ja paras ystävä Pez.  Oma suosikkini molempien taustajoukoista on kyllä Alexin topakka sisko June - ja Alexin äidin Deputy Chief of Staff Zahra. Google kertoo, että Chief of Staff tarkoittaa kansliapäällikköä. Zahra on hyvin teräväkielinen, voimakas nainen, joka pitää Alexin perheen aisoissa.

Kuten todettua, rikkaisiin, kauniisiin hahmoihin on joskus vaikea samaistua. Mutta koin Alexin ja Henryn tovereiden kanssakäymisistä hehkuvan aitoa lämpöä, ja tekstistä aitoa rakkautta näitä hahmoja kohtaan. He voivat olla fiktiivisiä, mutta heidän kohtalonsa ovat oikeiden ihmisten kohtaloita. Ihmisen seksuaalisen ja romanttisen suuntautumisen kirjavuus on ollut fakta siitä asti, kun ihminen tuli itsestään tietoiseksi. On mukava lukea viimekin tänä päivänä useakin kertomus, missä tarinan keskiössä, onnellisen loppunsa saamassa on myös muu kuin valkoinen heteropari.

Yhteenvetona

Tällaisia kirjoja tarvitaan lisää. Kirjailijaa itseään lainatakseni, tämän on tarkoituskin olla katsaus maailmaan, joka on omamme, mutta optimistisempi. Sellainen, missä Valkoisessa Talossa on nainen, kovalla työllä asemansa ansainnut. Sellainen, missä antiikkisen monarkian perillinen voi saada vanhan monarkian taipumaan. Red, White & Royal Blue on toiveikas, kuumottava, hauska ja hurmaava rakkaustarina paremmasta huomisesta.

Kysymyksiä? Kommentteja? En halua tehdä näistä postauksista ihan mitään hirmuisia romaaneja, joten lätisen ne pääasialliset ajatukseni vain. :) ♥

Ps. kirja löytyy ainakin Pirkanmaan kirjastosta niin fyysisenä painoksena kuin e-kirjana!